Kuivan Silmän Omega 120 kapselia

50,00 

Varastossa

Tuotetunnus (SKU): vkks006A19 Liike: Hakusana: Kuivasilmätuotteet  

Kuvaus

Kuivan Silmän Omega sisältää luomutyrniöljyä (palmitoleiinihappoa ja muita Omega-7 rasvahappoja) ja mustikkauutetta, jonka antosyaanipitoisuus on standardoitu korkeaksi. Tyrniöljyn terveysvaikutukset on tunnettu pitkään kiinalaisessa lääketieteessä. Myös länsimaissa tyrniä on tutkittu vuosia (mm. Turun yliopistossa 40 v. ajan) ja käytetty limakalvojen vahvistamiseen. Tutkimusten mukaan tyrniöljy lievittää ikääntymisen, piilolinssien tai matalan ilmankosteuden aiheuttamaa kuivasilmäisyyttä. Tuoreet tutkimukset tukevat näkemystä, että tyrnin bioaktiivisilla yhdisteillä on synergisiä vaikutuksia terveydelle, mm.silmille ja muille limakalvoille. Mustikan vaikutuksia silmän terveydelle on myös tutkittu paljon. Tutkijat olettavat mustikan ja mustikan antosyaanien suojaavan silmää mm. uv-säteilyn aiheuttamilta hapettumisvaurioilta, sekä silmän keskikerroksen ja verkkokalvon tulehduksilta.

Tuotteen käyttö aloitetaan ottamalla kaksi kapselia aamuin illoin kuukauden ajan. Ylläpitoannokseksi riittää kaksi kapselia päivässä, jotka voi ottaa yhtäaikaisesti. Tuotetta tulee käyttää säännöllisesti. Mikäli käytössä tulee olemaan esimerkiksi kuukauden tauko, on käyttö aloitettava uudelleen tehostetulla annoksella (kaksi kapselia kahdesto päivässä).

Samalla tavoin kuin Omega-3-tuotteiden kohdalla, myös Kuivan Silmän Omegan käyttöä aloitettaessa on asiakkaan hyvä olla yhteydessä lääkäriin, mikäli hän käyttää verta ohentavia lääkkeitä (kuten Marevania). Diagnosoiduista veren hyytymisongelmista kärsivälle emme suosittele Kuivan Silmän Omegaa lainkaan.

Kuivan Silmän Omega
Tyrni – mustikkaöljykapseli
Ravintolisä
Sisällön määrä: 120 kapselia
Ainesosat: Luomu tyrniöljy, gelatiini, glyseroli, mustikka-uute
Suositeltava vuorokausiannos: Ensimmäisen kuukauden ajan 2 kapselia 2 kertaa päivässä. Sen jälkeen 2 kapselia päivässä ylläpitoannoksena. Ilmoitettua vuorokausiannosta ei saa ylittää. Ravintolisää ei tule käyttää monipuolisen ruokavalion korvikkeena. Tuote on säilytettävä pienten lasten ulottumattomissa. Ei suositella henkilöille, joilla on verenhyytyminen heikentynyt.
Säilytys: Säilytä purkki kuivissa olosuhteissa huoneenlämmössä ja poissa auringonvalosta.
Alkuperämaa: Norja

Maahantuoja:
Sastamalan Ravinne Oy
Huhtaniituntie 11, 38250 Sastamala


Löydä lähin Näköasiantuntijasi