Oletko yksi 200 000 kuljettajasta, joka voisi nähdä paremmin liikenteessä?

Talvi tuo mukanaan monenlaisia ongelmia liikenteeseen. Päivien hämärtyminen päivänvalon vähenemisen ja lumisateiden myötä vaikeuttaa merkittävästi näkemistä liikenteessä. Toisaalta kirkas, matalalta paistava talviaurinko häikäisee silmät helposti. Kirkkaan auringonpaisteen ja huonokuntoisen tuulilasin yhdistelmä laskee näkötehokkuuden ajoittain jopa lähes nollaan. Tästä traagisena esimerkkinä on esimerkiksi muutama vuosi sitten Etelä-Suomessa tapahtunut liikenneturma, jossa pieni lapsi kuoli ja kaksi lasta haavoittui. Kyseinen turma-auton ajaja oli matalalta paistavan auringon ja huonokuntoisen tuulilasin vuoksi havainnut tien laidassa kulkeneet lapset liian myöhään.

Nähdäkseen hyvin liikenteessä tulisi kuljettajalla olla mahdollisimman tarkka näkö, hyväkuntoiset, naarmuttomat silmälasit ja tuulilasi sekä hyvä vireystila. Saksalaisen tutkimuksen mukaan 24h valvominen vastaa yhden promillen humalatilaa. Raskaan liikenteen tauotukset työajoissa ei ole vain kiusantekoa ja kuljetuksien hidastamista. Kuka haluaa, että maantiellä vastaantulevan täysperävaunullisen kuorma-auton kuljettaja on yhden promillen humalatilaa vastaavassa vireystilassa?

Valitettavasti kaikilla kuljettajilla näkökyky ei ole paras mahdollinen. Ihmisen normaali näöntarkkuus eli visus on 1.0. I-ryhmän ajokorttien, AB-ajokorttien miniminäöntarkkuusvaatimus on 0.5 ja II-ryhmän, CDE-ajokorttien paremmalla silmällä 0.8 ja huonommalla 0.1. Edellinen suuri optikoiden tekemä liikennenäkötutkimus on vuodelta 2002, josta tilanne ei ainakaan ole parantunut. Tutkimuksen tulosten pohjalta saatiin arvio, että suomalaisista noin 3,2 miljoonasta ajokortinhaltijasta noin 60 000 ajaa ko. raja-arvot alittavalla eli laittomalla näöntarkkuudella.

Mitä alentunut näöntarkkuus merkitsee käytännössä? Normaalilla näöntarkkuudella 1.0 nähdään yleisin maanteillä käytettävä liikennemerkkien kirjasinkoko 20cm 140m:n päästä. Näöntarkkuudella 0.5, henkilöautoajokortin miniminäkövaatimuksella sama teksti nähdään 70m:n etäisyydeltä. Kyseiset etäisyydet ovat laskennallisia. Niiden havaitseminen edellyttää optimiolosuhteita ja paikallaan olemista. Hämärä, huonot keliolosuhteet ja nopeus vaikuttavat merkittävästi kohteen havaitsemisetäisyyteen

Näöntarkkuus on vain yksi tekijä, joka vaikuttaa näkemiseen liikenteessä. Ajokorttisäädöksissä puhutaan näöntarkkuuden lisäksi näkökentästä, jonka on oltava normaali. Näkökentällä tarkoitetaan aluetta, joka nähdään kerrallaan yhdellä tai molemmilla silmillä. Hyvä näöntarkkuus on vain näkökentän keskeisellä alueella ja reuna-alueilla havaitaan liikkeitä ja hahmoja. Näkökentän kaventuessa kyky havainnoida liikenteessä, varsinkin risteystilanteissa laskee merkittävästi.  Nopeuden kasvaessa tarkka näkökenttä kapenee ja esimerkiksi tien laidalla kulkevan jalankulkijan havaitseminen hankaloituu, varsinkin jos jalankulkijalla ei ole heijastinta.  Näkökenttä voi kaventua esimerkiksi glaukooman eli kansankielellä silmänpainetaudin vaikutuksesta. Tätä kaventumista on usein hankala itse havaita ennen kuin näkökenttä on kaventunut merkittävästi. Valitettavasti glaukooman seurauksena tapahtuva näkökentän kaventuminen on parantumaton muutos. Liikennenäkötutkimuksen mukaan 50 000 ajokortinhaltijaa ajaa laittomalla eli liian kapealla näkökentällä.

Kontrastinäön aleneminen vaikuttaa merkittävästi hämärässä näkemiseen. Esimerkiksi optikot mittaavat näöntarkkuuden korkeakontrastisilla tutkimustauluilla, joissa on mustat kirjaimet valkoisella pohjalla. Ongelmia näkemiseen aiheuttavat matalakontrastiset kohteet, joiden väri on taustan kanssa lähes samanlainen. Liikenteessä tällainen ongelma ilmenee esimerkiksi hämärällä, sateessa tai sumussa. Tyypillinen käytännön esimerkki on syysillan hämärässä tien laidassa seisova hirvi, joka on lähes samanvärinen ympäröivän maaston kanssa. Tällaisen kohteen erottaminen on yksilöllistä. Kuljettajan näöntarkkuus on kuitenkin merkittävässä asemassa. Alhaisen näöntarkkuuden näkemistä hankaloittava vaikutus korostuu hämärässä ja huonoissa olosuhteissa. Vaikka muut näkemiseen liittyvät seikat olisivat identtiset kahden kuljettajan välillä, voi toinen kuljettaja havaita hirven aikaisemmin kuin toinen. Valitettavasti tätä kontrastinäön heikkoutta ei voi kehittää eikä parantaa. Kontrastinäön heikkoutta ja hämärässä näkemistä heikentävät fysiologinen vanheneminen ja silmäsairauksista varsinkin harmaakaihi, vaikka mitattu näöntarkkuus olisikin raja-arvot täyttävä.

Hämärässä ajamiseen vaikuttavat lisäksi silmien sopeutuminen hämärään sekä häikäisy ja silmien palautuminen siitä. Normaalisti silmät sopeutuvat valoisasta hämärään mentäessä riittävästi 5-7 minuutin kuluessa, mutta maksimaalisesti vasta 30 minuutin kuluessa. Lähdettäessä kirkkaasti valaistulta huoltoasemalta takaisin pimeälle maantielle menee huomattavan pitkä matka ennen kuin hämärässä nähdään kyllin tarkasti. Viidessä minuutissa 80km/h nopeudella kulkeva auto liikkuu noin 6km. Häikäisy ja siitä palautuminen on ongelma pimeällä maantiellä, kun vastaantulevalla on kirkkaat valot. Hämärään sopeutumisen, häikäisyn ja siitä palautumisen tutkiminen ei valitettavasti onnistu tavallisessa optikkoliikkeessä. Normaalisilmällä ei ole suurempia ongelmia ko. asioista, mutta fysiologinen vanheneminen ja useat silmäsairaudet, kuten perinnölliset verkkokalvosairaudet ja harmaakaihi aiheuttavat ongelmia, vaikka mitattu näöntarkkuus olisikin raja-arvot täyttävä.

Laittomalla näöntarkkuudella ajaa siis liikennenäkötutkimuksen tulosten perusteella noin 60 000 kuljettajaa. Näkökenttä on liian kapea 50 000 kuljettajalla. Osalla tutkituista kuljettajista oli tutkimuksessa molemmat puutokset ja jos nämä päällekkäisyydet vähennetään päädytään kaikkiaan arvioon noin 100 000 kuljettajasta, jotka eivät täytä ajokortin näkövaatimuksia. Jos yhdistetään alentunut näöntarkkuus, huono kontrastinäkö ja kaventunut näkökenttä ja edelleen poistetaan päällekkäisyydet saadaan kokonaisarvio niistä kuljettajista, jotka voisivat nähdä paremmin. Ajokorttien määrään suhteutettuna noin 200 000 kuljettajaa voisi nähdä liikenteessä paremmin.

Miten huolehditaan hyvästä näkemisestä liikenteessä? Nykyisen tieliikennelain mukaan ajokorttia hakevan henkilön on esitettävä todistus näkökyvystään ja terveydentilastaan. I ryhmän ajokortin haltijoilla ei enää ole määräaikaistarkastuksia, vaan terveydentilan todistus, joka sisältää lausunnon myös näkökyvystä pitää toimittaa vain ajokorttia uusittaessa 70-vuotiaana.

Ennen 19.1.2013 hankittujen II ryhmän ajokorttien haltijoiden pitää toimittaa todistus terveydentilastaan (sis. lausunnon näkökyvystä) 50 ikävuodesta lähtien viiden vuoden välein. Uudet raskaan liikenteen ajokortit ovat voimassa viisi vuotta kerrallaan ja todistus terveydentilasta pitää toimittaa aina ajokorttia uusittaessa sen jälkeen, kun ajokortinhaltija on täyttänyt 45 vuotta.

Lääkärien suorittamissa terveydentilatutkimuksissa tutkitaan vain näöntarkkuudet eikä oteta kantaa silmälasivoimakkuuksiin. Näin piilevät, varsinkin silmien jälkeen oirehtivat näköoireet jäävät tutkimatta. Onkin suositeltavaa käydä 2-3 vuoden välein optometristin perusteellisessa näöntutkimuksessa. Silmälääkärikäynti on tarpeen, jos silmissä on todettu tai epäillään jotain silmäsairautta.

Vaikka ajokortissa ei olisikaan merkintää silmälasien käytön pakollisuudesta, laseja saa ja tulee käyttää, mikäli niillä näkee paremmin kuin ilman laseja. Silmälasien kunnosta kannattaa pitää huolta. Naarmuiset ja huonokuntoiset linssit heikentävät näöntarkkuutta yllättävän paljon. Tuulilasin kunnolla on niin ikään suuri merkitys. Huonokuntoisessa, naarmuisessa tuulilasissa valo siroaa, ja näkeminen voi olla lähes mahdotonta. Auton vuosikatsastuksen yhteydessä tuulilasien kuntoon tulisikin kiinnittää entistä enemmän huomiota.

Mahdollisimman tarkka näkeminen antaa pelivaraa liikenteessä usein yllättäen eteen tuleville tilanteille. Kuljettajan tarkka näkökyky on keskeisin niin omaa kuin muidenkin liikenneturvallisuutta parantava seikka.